Piknik Klubi: The 69 Eyes

Tapahtuma on siirtynyt. Alkuperäiselle päivämäärälle 14.01.2022 ostetut liput käyvät tapahtumaan sellaisinaan. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voit palauttaa liput Tiketin sivuilta löytyvällä lomakkeella www.tiketti.fi/palautalippuja 23.02.2022 mennessä.


The 69 Eyes iskee alkuvuodesta 2022 uudella musiikilla. Viime levyn jälkeen pari kertaa maailman kiertänyt bändi on taas tosi toimissa siinä mitä se osaa parhaiten: rokata vuosikymmenestä toiseen!

Helsingissä vuonna 1989 perustettu ’goth&roll’ -yhtye The 69 Eyes on uransa aikana ehtinyt kiertää kotimaan lisäksi niin Euroopassa, Amerikassa, Aasiassa kuin Australiassakin.

Yhtye on julkaissut kaksitoista studioalbumia, joista moni on myynyt kultaa ja platinaa, joista viimeisin West End julkaistiin syksyllä 2019 yhtyeen 30-vuotisen taipaleen kunniaksi. Levy on tehty yhdessä yhtyeen luottotuottaja Johnny Lee Michaelsin kanssa.


LIPUT

Ennakkoliput alk. 25 €
Liput ovelta 30 €*
*mikäli ennakkomyynnistä jää lippuja


LISÄTIEDOT

Ikäraja K-18
Showtime klo 21:00
Eteispalvelumaksu 3 €

Basso Club
Uusikatu 20, Oulu
www.bassoclub.fi


SHOW & DINNER

Piknikin ennakkolipuilla -10% alennus Zivagon ruokatuotteista keikkapäivänä!
Katso menu & varaa pöytä: www.zivago.fi

Gastropub Zivago
Kirkkokatu 29, Oulu