VIIVI

Tapahtuma joudutaan siirtämään artistin sairastumisen vuoksi. Keikan uusi päivämäärä on lauantai 18.6.2022. Alkuperäiselle päivämäärälle 28.5.2022 ostetut liput käyvät tapahtumaan sellaisinaan. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voit palauttaa liput Tiketin verkkosivuilla osoitteessa www.tiketti.fi/palautalippuja 11.6.2022 mennessä.



Viivi keikalla Oulun Basso Clubilla toukokuussa!

Kuluneen vuoden heittämällä isoin tulokasartisti VIIVI julkaisi odotetun debyyttialbuminsa ”Parisuhdehautausmaa” keväällä 2022. Levy toi tekijälleen peräti viisi ehdokkuutta Emma Gaalassa! Saavutuksesta kaiken kertoo se, että yhtä monta ehdokkuutta on vain Ellinooralla, Gaselleilla ja Haloo Helsinki! -yhtyeellä.

Vangitsevan upeasta äänestään, tarttuvista melodioistaan ja järisyttävän isoista kertosäkeistään tunnettu VIIVI tekee ihastuttavaa, modernia suomipoppia. Hänen läpimurtonsa niin radiokanavien tehosoittoon kuin myös Spotifyn striimatuimpien nimien joukkoon on tapahtunut platina- ja kultarajoja rikkoneilla hiteillä kuten USA, Lääke ja Hyväuskoinen.

Capitol Recordsille ja Universalille levyttävä VIIVI kirjoittaa biisinsä itse yhdessä Joonas Kerosen sekä Lauri Halavaaran kanssa. Hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä tapahtui loppuunmyydyllä Linnanmäellä syksyllä 2021. Alusta alkaen on käynyt selväksi, että VIIVIn keikat muodostuvat suurien tunteiden ja kantavien yhteislaulujen täyttämiksi tapahtumiksi.

 

LIPUT
Ennakkoliput alk. 24,50 €
Liput ovelta 29 €, mikäli ennakkomyynnistä jää lippuja

 

LISÄTIEDOT

Basso Club
Uusikatu 20, Oulu

Ikäraja K-18
Ovet 19:00
Showtime 21:00

Eteispalvelumaksu 3 €

 

SHOW & DINNER
Piknikin ennakkolipuilla -10% alennus Zivagon ruokatuotteista keikkapäivänä! Katso menu & varaa pöytä: zivago.fi

Gastropub Zivago
Kirkkokatu 29, Oulu